Onko some pilannut romantiikan?

Oletko huomannut, että nykyään halutaan suhdetta, joka perustuu enemmän sosiaaliseen mediaan, kuin siihen, mitä todellisuudessa etsitään? Mä olen ainakin. Mä tiedostan sen, että se romantiikka ei ole kadonnut, mutta mietin välillä sitä, että se on muuttunut niin paljon. Kun kuulee vanhempien kertovan niiden nuoruudesta tai minkälainen romanssi oli silloin, niin se on muuttunut niin paljon, että me ei enää edes tunnisteta sitä. Sosiaalinen media ei ehkä tappanut rakkautta, mutta se muutti sitä todella paljon. Mä kerron miksi.

Some toi suhteisiin yleisön ja loputtoman vertailun. Ja kun suhteessa on yleisö, siihen syntyy paine. Paine näyttää hyvältä. Paine täyttää odotuksia. Paine todistaa, että tämä suhde toimii. Some on myös muuttanut odotuksia. Nämä kaikki syntyy oikeasti sieltä. Yleensä Tiktokissa tai Instagramissä kiertää videoita siitä, mitä "oikean" kumppanin pitäisi tehdä. Jos hän ei tee näitä asioita, jätä se. Jos hän tekee nämä, se on red flag. Totta kai on olemassa oikeita varoitusmerkkejä, mutta samalla me olemme luoneet loputtoman tarkistuslistan, jonka täyttäminen on mahdotonta. Joo, mulla on myös odotuksia mun kumppanilta. Mutta mä ainakin muistan sen, että niiden täytyy olla realistisia. 

Kun se romantiikka muuttuu checklistaksi, spontaanius kuolee. Suurin menetys ei oo kukkakimppujen väheneminen tai perinteisten eleiden katoaminen. Ehkä suurin menetys on se, että suhde ei ole enää pelkkää tunnetta. Se on myös reagointia, näkyyyttä ja tulkintoja. Se suhde ei enää perustu pelkkään tunteeseen, vaan myös siihen, miten somessa käyttäydytään. "Postaako hän mua? Tykkääks se muiden kuvista? Miks se seuraa tota? Miks hän ei reagoi mun kuviin?" Nämä kysymykset syö sitä romantiikkaa pois pala palalta. Rakkaus ei ole algoritmi. Ei se synny tykkäyksillä. Ja tämä pitäisi muistaa useammin. Jos se suhde on jo siinä vaiheessa, se ei ole enää suhde, vaan suoritus.

Yksi asia, joka on muuttunut selvästi on luottamus. Ennen mustasukkaisuus liittyi vain konkreettisiin tilanteisiin. Nykyään epävarmuus syntyy niistä aktiviteeteista mitä näkee somessa. Puhelimesta on tullut osa suhdetta tavalla, joka ei ole neutraali. Se mahdollistaa jatkuvan tarkkailun. Ja kun tarkkailu lisääntyy, luottamus vähenee.

Mä pidän siitä ajatuksesta, että joku vaitsee olla jakamatta kaikkea. Joo, yksi postaus joskus on kiva, näytetään söpöltä yhdessä. Mutta ei sen takia, että todistetaan muille, että meidän suhde sujuu. Monet olettavat heti, ettei suhde toimi, kun kuvia ei ole somessa julkaistuna, Siitä tehdään oletuksia, mitkä suurimman osan ajasta ovat väärässä. Siitä myös seuraa paine, että nyt on pakko julkaista kuva yhdessä. Ei tarvita muita vahvistamaan sitä. Se romantiikka ei ole sitä, että sen miehen täytyy tulla hevosen kyydillä heittämään kiviä ikkunaan ja soittamaan kitaraa, en mä siitä myöskään valittaisi. Mutta se ei ole odotus. Se ei ole elokuvaa. Se on pieniä tekoja, jotka eivät tarvitse yleisöä. Se on spontaani kahvi, yllättävä viesti, halu nähdä toista ilman että siitä tehdään sisältöä.

Mä en usko, että olen ainut kenellä on käynyt niin, että kiinnostutaan, mutta mitään ei tapahdu. Kaikki boksit pitäisi olla checkattuna ennen kuin edes uskalletaan aloittaa. Täytyy olla varma, että toinen täyttää jokaisen somessa opitun standardin. Täytyy olla varma, ettei tule red flag -tilannetta. Täytyy analysoida ennen kuin tuntea. Ja kun jotain tapahtuu, niin siitä ei uskalleta edetä suhteeseen. siitä seuraa situationship. Situationship-kulttuuri kertoo myös jotain tästä ajasta. Ei sitouduta, mutta ei myöskään päästetä irti. Aina pidetään ovi auki jollekin paremmalle vaihtoehdolle. Some tekee vaihtoehdoista rajattomia. Kun aina voi tulla joku uusi, sitoutuminen tuntuu riskiltä. Ja romantiikka tarvitsee turvallisuutta kasvaakseen.

Suhteet on muuttunut myös kommunikointitasolla. Jos ongelma tulee, siitä ei haluta puhua. Se koetaan turhaksi riidaksi. “Ei jaksa draamaa.” Mutta mielestäni kommunikointi on suhteen tärkein asia. Ilman sitä epäilykset kasvavat. Ilman sitä väärinymmärrykset jäävät elämään. Luottamus ei synny seuraajalistojen tarkistamisesta, vaan keskusteluista.

Minusta olisi myös kiva, että suhteessa olisi yhteisiä ja henkilökohtaisia tavoitteita. Molemmilla olisi suunta elämässä. Ei tarvitse olla valmista taloa, valmista uraa tai valmista suunnitelmaa viideksi vuodeksi eteenpäin, mutta pitäisi olla halu rakentaa jotain. Minulle romantiikka ei ole pelkkää tunnetta tässä hetkessä, vaan myös ajatus tulevaisuudesta. Se, että toinen haluaa kehittyä, tehdä töitä unelmiensa eteen ja ottaa vastuuta omasta elämästään, on minusta romanttisempaa kuin yksikään someen postattu ele. Tavoitteellisuus tuo turvaa. Se kertoo, että suhde ei ole vain fiilis, vaan osa pidempää tarinaa.

Tasa-arvo on tärkeä ja laaja käsite. Mutta minun mielestäni tasa-arvo ei tarkoita sitä, että miehen ja naisen roolit ovat aina identtiset. Se tarkoittaa arvoa ja kunnioitusta. Minulle ajatus siitä, että mies on talon isäntä ja nainen tekee talosta kodin, ei ole alistamista, vaan se on roolijakoa, jossa molemmat tuovat omat vahvuutensa. Se on perinteinen ajatus, mutta ei mielestäni väärä.

Ehkä meidän sukupolvi on niin uppoutunut sosiaaliseen mediaan, että olemme unohtaneet, miltä oikea elämä näyttää. Oikeassa elämässä romantiikka ei ole filttereitä, vaan keskusteluja. Se ei ole seuraajalukuja, vaan luottamusta. Se ei ole todistelua, vaan turvallisuutta. Some ei yksin pilannut romantiikkaa. Mutta se teki siitä mitattavaa, vertailtavaa ja analysoitavaa. Ja romantiikka ei kestä jatkuvaa mittaamista.

Minulle terve suhde on sellainen, jossa ei tarvitse tarkistaa puhelinta, jossa ongelmista puhutaan eikä olla hiljaa, jossa eleitä ei tehdä yleisölle vaan toiselle ihmiselle. Haluan olla valittuna niin, että valinta on tietoinen ja lopullinen, en väliaikainen ratkaisu siihen asti, kunnes jotain parempaa löytyy.

Ja ehkä meidän pitäisi uskaltaa palata siihen.